Suunympärysihottuma (POD) saatiin kuntoon probioottisella ihonhoidolla:
hoitolassa tehdyillä Esse kasvohoidoilla, ravintoneuvontapalveluillani sekä kotona käytettävillä probioottisilla Esse tuotteilla.
POD:n aiheuttamaa ihottumaa oli suun ja silmien ympärillä. Kiusallinen POD oli ollut iholla kolmisen kuukautta. Asiakkaalla oli lisäksi stressaava elämänvaihe ja ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). Asiakas kävi n. 1 kk välein kasvohoidoissani. 3 kk kuluttua iho oli kunnossa ja POD lähtenyt. Essen Sensitive tuotteet olivat myös kotihoidossa käytössä. Ruokavaliosta vähennettiin kehoa kuumentavat ja happamoittavat sekä tulehdusta ylläpitävät ruoka-aineet ja lisättiin emäksisöiviä ja viilenteviä raaka-aineita. Lisäravinteena käytössä oli mm. Your flora terrain -probiootti.
Asiakkaan palaute:
”Nykyään iho on ollut parempi kuin ennen sun hoitoja. Mulla oli aiemmin aina myös finnejä kasvoilla välillä vähemmin ja enemmin. Olen ollut 100% tyytyväinen näihin hoitoihin ja sinun palveluihin ❤”
Molemminpuolin sitoutunut ja luottamuksellinen asiakassuhde on jatkunut 2 vuotta ja POD ei ole uusiutunut. Asiakas käy 2 kk välein kasvohoidoissa. Näin hän saa aina vuodenaikaan ja ihon tarpeisiin sopivan hoidon. Nykyään hoitotuotteina on myös Essen peruslinjaa ja välillä anti-age linjan probioottiseerumi. Iho on kuulas ja kaunis. Tätä työtä on palkitsevaa tehdä kun näkee työn tulokset ja erityisesti kun voin auttaa ❤ Kiitos ihanalle asiakkaalleni että sain jakaa tämän!
Lue lisää suunympärysihottumasta ja kuinka sitä voi hoitaa.